sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Suklainen mokkamoussekakku



Ohje tähän kakkuun löytyi vuoden 2007 Hesarista. Pohjan suhteen halusin hieman sooloilla, ja teinkin siitä suklaisen Brownie-pohjan, jollaisen tein myös Suklaa-mustaherukkamoussekakkuun.

Pohja:
samanlainen kuin täällä

Täyte:
6 liivatetta
2 rkl vettä
1/2 dl  viskiä
2 rkl pikakahvijauhetta
400g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
1 rkl vaniljasokeria
2 dl sokeria
2 valkuiaista
2 1/2 dl kuohukermaa

Koristeluun:
suklaamakeisia esim. suklaarusinoita ja suklaamanteleita

Tee aluksi Brownie-pohja, kuten Suklaa-mustaherukkakakussa. Itse tein kakun halkaisijaltaan noin 24 cm kokoiseen irtopohjavuokaan.

Valmista sitten täyte.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sulata pehmenneet liivatteet kuumennettuun vesitilkkaan ja anna hieman jäähtyä. Kuumenna viski esim. mikrossa ja sekoita siihen pikakahvijauhe. Vatkaa tuorejuusto, puolet sokerista ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita sitten tuorejuusto-sokeriseokseen ohuena nauhana viski-kahviseos sekä juokseva liivateseos. Vatkaa reippaasti niin, että seoksesta tulee tasaista. Vatkaa sitten valkuaiset ja puolet sokerista kovaksi vaahdoksi. Vaahdota myös kerma omassa kulhossaan. Lisää molemmat vaahdot pienissä erissä tuorejuustoseokseen nuolijalla varovaisesti käännellen. Kun seos on tasaista, kaada se pohjan päälle vuokaan ja tasoita pinta. Nosta jääkaappiin hyytymään. Irrota vuoan reunus ennen tarjoilua ja koristele suklaamakeisilla.



Ei kommentteja: