perjantai 10. joulukuuta 2010

Jauheliha-riisipiirakka

Tämän jauheliha-riisipiirakan leivoin iltapalaksi yhtenä iltana, kun halusin tehdä jotain suolaista piirakkaa. Tällä kerralla päädyin tekemään piirakan kaupan voitaikinaan sen sijaan, että olisin tehnyt pohjan perinteisesti vuokaan. Taikinan olisi toki voinut tehdä myös itse, mutta laiskana (tai mukavuudenhaluisena) en viitsinyt siihen ryhtyä. Täytteenä piirakassa on siis jauhelihaa, riisiä sekä keitettyä kananmunaa. Maistelijat antoivat loistavat palautteet, joten todennäköisesti tätä tulee tehtyä uudemmankin kerran :)


Ohje:

500 g voitaikinaa
300 g jauhelihaa
2 dl keitettyä pitkäjyväistä riisiä
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2-1 tl suolaa
1 1/2 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 prk (yrttimaustettua) ranskankermaa

Voiteluun:
1 kananmuna

Sulata voitaikina huoneenlämmössä. Keitä kananmunat ja hienonna ne. Keitä myös riisi. Hienonna sipuli ja kuullota hetken ajan öljytilkassa paistinpannulla. Lisää joukkoon jauheliha ja kypsennä.

Sekoita erillisessä kulhossa munat, riisi sekä jauheliha-sipulisekoitus. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipulinkynsi sekä mausteet. Sekoita joukkoon vielä ranskankerma ja tarkista maku.

Kaulitse voitaikinasta jauhotetulla alustalla tai leivinpaperin päällä ohut levy. Levitä täyte toiselle puoliskolle. Käännä toinen reuna taikinasta päälle ja nipistä reunat yhteen. Voit tarvittaessa kostuttaa niitä hieman vedellä, jolloin ne muurautuvat helpommin umpeen. Voitele pinta munalle ja pistele haarukalla reikiä pintaan. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.



Ei kommentteja: