keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kinkku-pinaattipitsa





Eilen illalla lupauduin kokkailemaan lätkän kisakatsomoon jotain päivällistä. Ideaksi syntyi tehdä pitkästä aikaa pitsaa, joka mielestäni kotitekoisena on silloin tällöin ihan kelpo herkku, koska itse voi vaikuttaa mitä koko komeus pitää sisällään. Löysin oikein hyvän ohjeen Jookostakookosta-blogista, josta sain ideaa sekä pohjaan että täytteisiin. Tällä kertaa tein ohjeen vähän hövelimmin eli se ei ole täysin viljaton ja maidoton. 

Pohjassa käytin manteli- ja kookosjauhojen lisäksi tattarijauhoja. Juustona oli emmentalia ja melko reilustikin, joten mikään terveysruoka tämä ei todellakaan ole :) Lopullista juuston määrää vähensin itse reseptiin. Halutessaan juuston voi jättää kokonaan pois ja pohjasta voi helposti tehdä viljattoman jättämällä tattarijauhot pois ja lisäämällä muita jauhoja enemmän. 

Lopputuloksesta tuli tosi kivanmakuinen ja täyttävä. Jälkkäriksi oli suklaapiirasta, jonka ohjeen löydät täältä.


Pellillinen pitsaa:

Pohja:
1 dl kookosjauhoa
3 dl mantelijauhoa
1 dl tattarijauhoa
2 rkl psylliumia
1-1,5 dl mantelimaitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl pitsamaustetta
3 kananmunaa
1-2 rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivat ainekset kulhossa sekaisin, Mittaa kananmunat toiseen kulhoon ja lisää jauhoja vähän kerrallaan koko ajan puuhaarukalla sekoitellen. Lisää samalla myös mantelimaitoa sen verran, että taikinasta tulee kiinteä pallo. Lisää oliiviöljy. Vaivaa loppuvaiheessa käsin niin saat kaikki ainekset sekaisin. Kumoa taikina pellille leivinpaperin päälle ja kaulitse se levyksi. Itse käytin apuna toista leivinpaperia, jonka asetin taikinan päälle kaulimista helpottamaan. Esipaista pohjaa noin 8-10 minuuttia uunissa 200 asteessa.

Täytteet:
1 tlk tomaattipyreetä
200g saunapalvikinkkua
2 dl kuivattuja suppilovahveroita
100g babypinaattia
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
200 g juustoraastetta (itse käytin emmentalia)
ripaus hyvää suolaa
oreganoa

Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne aluksi veteen likoamaan. Paloittele kinkut sopivan kokoisiksi paloiksi. Laita öljyä paistinpannuun ja kuullota punasipulit ja valkopipulinkynnet siinä niin, että ne vähän pehmenevät. Lisää sipulien joukkoon liotetut sienet ja paista hetki. Siirrä sitten sieni-sipuliseos sivuun ja paista seuraavaksi pinaatinlehtiä parin minuutin ajan. Levitä esipaistetun pitsapohjan päälle tomaattipyre ja muut täytteet vapaavalintaisessa järjestyksessä. Lopuksi ripottele pitsan päälle oreganoa tms sekä pieni ripaus hyvää suolaa (esim. himalajansuolaa). Nosta uuniin paistumaan 200 asteeseen noin 10-15 minuutiksi. Tarjoa rucola-salaatin kera.









Ei kommentteja: