keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Karjalanpaisti ja bataattipyre





Karjalanpaistista tulee joka kerta mieleen Itä-Suomessa asuva mummoni: aina kun olemme siellä kylässä, niin ruokapöytään nostetaan joko karjalanpaistia tai paistettuja muikkuja. Mielettömän herkullisia molemmat! Itseltään on ihan turha edes vaatia samanlaista lopputulosta omasta tekeleestä, mutta ihan kelvollista tämäkin oli :)


Karjalanpaisti:

n. 1,5 kg karjalanpaistilihaa
2 tl suolaa
20 kokonaista maustepippuria
4 laakerinlehteä
2-4 sipulia
3-4 porkkanaa
vettä

Kuori sipulit ja porkkanat, ja paloittele ne reilun kokoisiksi viipaleiksi. Laita isoon pataan lihat ja sipulit sekä porkkanat kerroksittain. Mausta suolalla, pippurilla ja laakerinlehdillä. Kaada pataan vettä niin, että lihat juuri peittyvät. Paista aluksi noin 15 minuuttia 250 asteessa. Laske lämpö sitten 150 asteeseen ja anna hautua noin kolme tuntia.






Bataattipyre:

4 bataattia (tai 2 isoa)
1-2 sipulia
1-2 valkosipulinkynttä
öljyä
1 litra vettä
2 kasvinsliemikuutiota tai kasvisfondia
voita
suolaa
mustapippuria
1/2-1 dl kookosmaitoa (tai kermaa)

Kuori ja pilko bataatit ja sipulit. Kuullota niitä hetken ajan öljyssä paistinpannulla. Kiehauta vesi ja lisää kasvisliemikuutiot. Lisää sitten bataatit ja sipulit, anna kiehua noin 20-25 minuuttia. Kaada vesi pois ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää voita, ja mausta suolalla ja pippurilla. Lorauta joukkoon vielä kookosmaitoa ja surauta tasaiseksi pyreeksi. Tarkista maku lopuksi.





Ei kommentteja: