sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Suppilovahvero-lihapullat ja raikas lisukesalaatti




Eilen illalla pidimme MM-lätkäkisastudiota, ja purtavaksi oli suppilovahvero-lihapullia, salaattia, vadelma-banaanismoothie sekä pikku-naposteltavana raakasuklaata. Syömässä oli kaksi koripalloilijaa, joten ruoan määrässä ei ollut syytä pihtailla (tein lähes kilon verran lihapullia joista lähes kaikki menivät ja itse en edes syönyt :) Se, että lätkämatsi meinasi mennä kaksikolta kokonaan katsomatta ruokailun takia, kertonee jotain ruoan mausta eli ihan herkullista taisi olla :) Pohdin, että loppujen lopuksi aika pienellä vaivalla sai tehtyä maukkaan ja todella paljon ravitsevamman aterian kuin se että olisimme tilanneet vaikka pizzat kotiovelle. Aikaa koko hommassa, lihapullista raakasuklaaseen, ei suttaantunut edes yhtä vaivaista tuntia.


Suppilovahvero-lihapullat:

800g jauhelihaa
0,5 dl pellavansiemenrouhetta
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 kananmunaa
2 dl vedessä liotettuja suppilovahveroita
1,5-2 tl suolaa
mustapippuria
1 dl tuoretta persiljaa

Sekoita isossa kulhossa jauheliha, suppilovahverot sekä muut ainekset. Vaivaa taikinaa kädellä niin, että mausteet sekoittuvat tasaisesti. Pyörittele taikinasta pullia ja nostele ne uunipellille. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia tai niin kauan että ne ovat kauniin ruskeita.





Ananas-avokadosalaatti:

rucolaa
1/3 tuoretta ananasta
3 avokadoa
1/2 kurkkua
auringonkukansiemeniä
loraus viinirypäleensiemenöljyä tai oliiviöljyä

Paloittele ananas, avokadot ja kurkku. Sekoittele ainekset kulhossa ja lorauta päälle öljyä ja ripottele pinnalle siemeniä. Nosta pöytään tarjolle.




Jälkkäriksi oli vadelma-banaanismoothiet







Vaikka on kevät ja valoisaa, niin iltaisin on silti kiva polttaa kynttilöitä :)

"Nam nam!"





Ei kommentteja: