Tämän piirakan alkuperäisen ohjeen bongasin Syömisen iloa -blogista. Blogin pitäjä on myös kehitellyt herkullisen näköisiä tarjoiluja Katajanokalla sijaitsevaan Johan & Nyström -kahvilan raakabrunssiin, joka on ollut ilmeisen suosittu koko kevään ajan. Brunssin hinta per henkilö on 25€, mikä mielestäni on varsin kohtuullinen hinta hieman erikoisemmalle ja laadukkaista raaka-aineista koostuvalle ateriakokonaisuudelle.
Mustaherukkapiirakan ohjetta menin pikkaisen tuunaamaan vaihtamalla pohjaan tulevat mantelit ja rusinat saksanpähkinöihin ja taateleihin. Maku oli mukavan kirpsakka ja raikas. Mustaherukoiden sijaan täytteessä voi varmasti käyttää oman mielikuvituksen mukaan myös muita marjoja, kuten mustikoita tai vaikkapa vadelmia.
Pohja:
2,5 dl saksanpähkinöitä
1,5 dl taateleita
(vettä)
ripaus suolaa
Täyte:
1 banaani
200 g mustaherukoita
1 dl cashew-pähkinöitä
1 dl sulaa kookosöljyä
tilkka kookosmaitoa
Liota pähkinöitä muutama tunti vedessä, jotta ne pehmenevät. Aloita pohjan valmistus jauhamalla saksanpähkinät tasaiseksi jauheeksi tehosekoittimessa (itse lisäsin vähän vettä joukkoon että sain niistä riittävän tasaisen massan). Lisää sitten taatelit ja ripaus suolaa, ja jauha massaksi. Leivtä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta pakastimeen hetkeksi jähmettymään.
Jauha banaani ja mustaherukat blenderissä sileäksi. Lisää joukkoon pehmenneet cashew-pähkinät, kookosöljy. Jos massa näyttää turhan tanakalta, lisää tarvittaessa tilkka kookosmaitoa. Levitä täyte pohjan päälle ja koristele jäisillä mustaherukoilla. Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti