Paistettua parsaa ja serranokinkkua:
2 rkl oliiviöljyä
6 viipaletta serranokinkkua
12 parsatankoa
mustapippuria
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Huuhtele parsat ja katkaise puumainen varsi pois. Puolita kinkut pituussuunnassa. Levitä ruokalusikallisen verran oliiviöljyä paistovuokaan. Kieputa kinkkuviipaleet parsojen ympärille ja asettele vuokaan. Sivele pinta oliiviöljyllä ja ripottele päälle pippuria. Nosta uuniin paahtumaan n. 10 minuutiksi.
Aioli:
2 munankeltuaista
2 1/2 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
1/2 tl suolaa
1 maustemitta valkopippuria
Purista valkosipulit kulhoon. Lisää sinne keltuaiset. Kaada huoneenlämpöinen oliiviöljy tippa kerrallaan valkosipulin ja keltuaisten joukkoon samaan aikaan voimakkaasti vatkaten. Loppuvaiheessa voit kaataa öljyn ohuena nauhana. Mausta seos suolalla ja pippurilla.
Uppomunat:
kananmunia
3 l vettä
1 rkl etikkaa
lisäksi: reikäkauha
Keitä vesi kiehuvaksi. Pienennä lämpöä niin, että vesi poreilee tasaisesti. Lisää joukkoon etikka. Riko kanamunat yksitellen erillisiin kippoihin. Pyöräytä keitinvesi pyörteille kauhalla. Kaada munat yksitellen keitinveteen. Keitä n. 4 minuuttia ja nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti