Täyte:
300 g jauhelihaa
1 sipuli
2 dl porkkanaraastetta
200 g tuorejuustoa
1/2 dl tomaattiketsuppia (itse laitoin tomaattipyreetä)
1/2-1 tl rouhittua mustapippuria
2 tl oreganoa tai esim. patsamaustetta
1 tl suola
1 dl silputtua persiljaa tai basilikaa
Taikina:
2 munaa
1 dl sulatettua margariinia
1 dl maitoa
1 rkl leipäsiirappia
1 dl ruis- tai kauralesettä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
Pinnalle:
kirsikkatomaatin puolikkaita
1-2 dl juustoraastetta
Ruskista jauheliha paistinpannulla. Lisää sekaan sipulisilppu ja porkkanaraaste. Kääntele seosta hetken ajan pienellä lämmöllä. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Mausta ketsupilla, pippurilla, oreganolla tai pitsamausteella ja suolalla. Jäähdytä ja lisää persilja- tai basilikasilppu.
Valmista taikina. Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki. Lisää joukkoon margariini, maito ja siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nesteeseen. Sekoita taikina tasaiseksi.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Annostele taikinaa noin ruokalusikallinen tavallisten muffinivuokien pohjalle. Jos teet amerikanmuffineita isoihin vuokiin, menee taikinaa noin 2 rkl/vuoka. Laita täytettä yhtä paljon kuin taikinaa. Paina päälle kirsikkatomaatin puolikas tai pari. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista muffineja uunin keskitasolla 16–20 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.
1 kommentti:
Nämä kuulostaa kyllä niin hyviltä, että on pakko joskus kokeilla!
Lähetä kommentti