sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Jauhelihaspagetti

Spagettia ei ole tullut pitkiin aikoihin tehtyä, joten pitihän sitä vaihteeksi tehdä. Spagetti on perus-pastaan verrattuna mielestäni jotenkin hankalaa syötävää, kun tuntuu että se sotkee vain kaikki paikat. Tämä mielikuva on saattanut jäädä minulle muinaisilta ala-alasteajoilta, jolloin spagettipäivinä vähintään puolet kasvoista oli tomaattikastikkeen peitossa. Toisaalta juuri spagetin pitkulainen ja hankalakin muoto tekevät siitä todella  hauskan ruoka-aineen, joka antaa annokselle houkuttelevan ja herkullisen ulkonäön.

Ainekset:
300 g spagettia
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g jauhelihaa
1 tlk herkkusieniviipaleita
1 dl aurinkokuivattua tomaattia
timjamia, oreganoa, basilikaa
suolaa, mustapippuria
1 tlk tomaattimurskaa

Pinnalle:
juustoraastetta

Silppua sipulit ja kuullota niitä pannulla öljyssä hetken aikaa. Lisää jauheliha ja ruskista kypsäksi. Kaada joukkoon herkkusieniviipaleet sekä viipaloidut aurinkokuivatut tomaatit ja lisää mausteet. Lisää joukkoon tomaattimurska. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä.
Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Vältä keittämästä spagettia liian kypsäksi, jolloin siitä tulee velttoa ja löysää. Tarjoa annoksen kanssa juustoraastetta, esim. parmesaania.



2 kommenttia:

Noora kirjoitti...

Herkullinen annos! :)

Silja kirjoitti...

Kiitoksia, joo oli kyllä herkkua! :)