lauantai 1. tammikuuta 2011

Pähkinäpikkuleivät

Näitä hauskannäköisiä pikkuleipiä leivoin ensimmäistä kertaa jo kauan sitten. Kyseessä taisivat olla jopa omat rippijuhlani, jos en aivan väärin muista :) Sittemmin olin itse asiassa unohtanut koko pikkuleipäohjeen, kunnes törmäsin siihen sattumalta Anun keittiössä.


Ohje:

200 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
100 g jauhettuja pähkinöitä
kokonaisia hasselpähkinöitä

Sekoita pehmeä voi, sokeri ja kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen taikinaan. Anna taikinan tasaantua puolisen tuntia jääkaapissa. Leivo taikina pötköksi, leikkaa pieniksi paloiksi ja pyöritä palat pallosiksi. Aseta pallot pellille leivinpaperin päälle ja litistä niitä hieman. Tee sormella keskelle kuoppa ja voitele munalla (jotta pähkinä pysyy paremmin kiinni). Aseta kuoppaan pähkinä. Paista uunin ylätasossa 200 asteessa noin 10 min.


 

Tein leipomistani pikkuleivistä tällaisia pieniä joulukoreja tuttaville ja ystäville lahjaksi. Koreissa oli siis Amerikkalaisia Taatelileipiä, Karpalo-valkosuklaakeksejä sekä Pähkinäpikkuleipiä. Toivottavasti maistuivat! :)



Seuraa blogiani Bloglovinin avulla


Ei kommentteja: