sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Sekaleipä

Omatekoinen vastaleivottu leipä on aina niin hyvää. Niinpä eilen pyöräytin kolme muhkeaa leipää, joiden taikinaan laitoin vähän sitä sun tätä. Joululta oli jäänyt puoli pussillista taateleita, jotka tuhosin taikinaan. Tyhjensin myös vajaita jauhopusseja yms, joten aineksia en sen tarkemmin mittaillut. Valmiit leivät olivat tosi mehevän makuisia, ja niistä riitti pakastettavaksikin yllin kyllin.



3 leipää:

7,5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 rkl siirappia
1 rkl suolaa
1 dl taateleita
2 rkl auringonkukasiemeniä
kaurahiutaleita
kauraleseitä
rusinoita
hiivaleipäjauhoja
sämpyläjauhoja
1 dl öljyä

Lämmitä vesi hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi. Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää nesteen joukkoon. Lisää sitten siirappi, suola sekä taatelit, rusinat, siemenet, hiutaleet ja leseet. Lisäile sitten sämpylöjauhoja ja hiivaleipäjauhoja niin kauan kunnes taikina muuttuu kimmoisaksi. Lisää öljy ja tarvittaessa hieman jauhoja. Vaivaa taikinaa niin että se irtoaa vuoan reunoista mutta on pehmeää. Jätä kohoamaan peitettynä lämpimään paikkaan noin puolen tunnin ajaksi.

Jaa taikina kolmeen osaan ja leivo jauhotetulla alustalla leiviksi. Nosta pellille leivinpaperin päälle ja kohota vielä hetken aikaa. Laita samalla uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kun leivät ovat kohonneet riittävästi tee veitsellä muutama viilto leipien pintaan ja ripottele päälle halutessasi seesaminsiemeniä ja jauhoja. Paista uunin alatasossa 35-40 minuuttia. Jäähdytä kunnolla ennen leikkaamista (Itse en malttanut tätä tehdä, vaan leikkasin melkein saman tien leivästä paloja, jonka vuoksi se mureni hieman. Maku oli kuitenkin herkullinen!)





Ei kommentteja: