sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Valkosuklaa-vadelmapalat

Vietimme eilen illanistujaisia vanhojen opiskelukavereideni kanssa. Ideana oli nähdä pitkästä aikaa nyyttäreiden merkeissä ja vaihtaa kuulumisia melkeinpä vuoden tauon jälkeen. Nyyttäreissä on aina paljon tarjottavaa, ja niin oli myös meillä! Pöytä notkui kaikenlaista naposteltavasta, jotka yllättävän hyvin kuitenkin hupenivat illan mittaan. Itse osallistuin pöydän antimiin leipomalla valkosuklaa-vadelmapaloja, jauhelihamuffineita sekä brownieseja. Leikkasin valmiit leipomukset jauhelihamuffineita lukuun ottamatta pieniksi suupaloiksi, jotta herkkuja jaksaisi maistella useampaa sorttia.


Valkosuklaa-vadelmapalojen ohje on sovellettu Marien ohjeesta.

Valkosuklaa-vadelmapalat (pellillinen):

4 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
100 g maitorahkaa
1,25 dl juoksevaa tai sulatettua margariinia
2 dl vadelmia
Päälle 200 g valkosuklaata ja strösseleitä

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Vatkaa kerma ja maitorahka tasaiseksi. Lisää jauhot, kerma-maitorahkaseos sekä rasva munavaahdon joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää vadelmat taikinaan kevyesti sekoitellen. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa noin 20. tarkista kypsyys ja paista vielä hetki, mikä piirakka ei ole vielä täysin kypsä. Jäähdytä piirakka.

Sulata valkosuklaa mikrossa puoliteholla välillä lusikalla sekoitellen tai lämminvesihauteessa kattilassa. Levitä sulanut suklaa jäähtyneen piirakan päälle ja ripottele pintaan strösseleitä. Nosta viileään jähmettymään. Leikkaa sopivan kokoisiksi annospaloiksi.




Eilisillan tarjoilupöytä sisälsi muun muassa valkosuklaa-vadelmapaloja,  naposteluporkkanatikkuja, Taffelin Ranch -dippikastiketta, sipsejä, jauhelihamuffineita, viinirypäleitä, pähkinäsuklaata, browniesseja, yrttipatonkeja, suolapähkinöitä sekä karkkia.



3 kommenttia:

{miumau} kirjoitti...

Tää onkin kiinnostava blogi :)
Piirakka kuulostaa todella maukkaalta!

Kirjoittaja kirjoitti...

Kiitos paljon :) Piirakka oli tosi herkullinen, suosittelen joskus kokeilemaan! Marjoina voi käyttää mitä mieleen juolahtaa.

Heidi Nieminen kirjoitti...

Toimii myös maitosuklaalla ja laitoin kerman tilalle creme vanillaa, kun ei ollut kermaa kaapissa :)
Tosi hyviä on.